Juho Pulkka vaikuttaja läheltäsi

#byiisalmi

Seutukaupungeissa on hyvää pitovoimaa, kerrottiin Kuntalehdessä sen uutisoidessa juuri julkaistusta kaupunkitutkimuksessa. Kyseisessä tutkimuksessa tarkasteltiin 55 suomalaiskaupungin tunnettuutta, imagoa ja vetovoimaa. Iisalmikin yhtenä maamme seutukaupunkina, oman vahvan talousalueen keskuksena, muodostaa ympärilleen luontaisen työssäkäyntialueen ja palvelukeskittymän ja oli mukana tarkastelussa. Menestystäkin tuli.

Seutukaupungeista on hyvä muistaa se, etteivät ne ole maakuntakeskuksia, joihin yhtä lailla – ja tosin paljon reippaamminkin – tiivistyvät palvelut ja työpaikat. Ja meno taitaa vain kiihtyä, ellei kehityksen suuntaa tietoisesti muuteta. Keinoja suunnanmuutokseen on, jos valtiovallalta löytyy halua ottaa niitä käyttöön. Esimerkiksi harvaan asutun maaseudun parlamentaariselta työryhmältä löytyy muutamia oivia pelinavauksia.

Seutukaupunkitutkimuksen tulokset olivat näin iisalmelaisittain tarkasteltuna mieluisia. Niin veto- kuin pitovoimankin saralla Iisalmi sijoittui kärkikymmenikköön. Kaupunki tekee osansa, jotta asumisen, elämisen ja yrittämisen edellytykset ovat meillä mallillaan ja niistä viestitään. Yhteistyössä alueen yritysten kanssa olemme lanseeranneet #byiisalmi -yhteismarkkinoinnin, jolla viestitään ei enempää eikä vähempää kuin Iisalmen ihmeestä ja alueemme mahdollisuuksista. Mahdollisuuksia löytyy aivan varmasti monelle ja moneen lähtöön.

Samanaikaisesti Iisalmi on sekä kokoaan suurempi että kansainvälisempi paikka. Majoitusliikkeissä yöpyy vuoden aikana kymmeniä kansalaisuuksia alueen yritysten vieraina ja alueen yritysten tuottama lisäarvo kansalliseen vientiimme on asukaslukuun suhteutettuna maan kärkeä. Syytä onkin siis muistaa, ettei kaupunki yksin ole hyvän veto- ja pitovoimansa takana, vaan tämäkin perustuu yhteistyöhön.

Yhteistyön yksi osanen on aktiivinen vuorovaikutus. Yksin nurkkaan tuijottamalla ei yhteistyöstä voisi paljon puhua.

Asukkailta itse kysyttäessä, nousevat seutukaupunkien vahvuuksiksi turvallisuus sekä asuinympäristöön liittyvät mahdollisuudet. Seutukaupungeissa on muun muassa väljempää, mitä suuremmissa kaupungeissa on ja tämä näkyy esimerkiksi asumiskustannuksissa. Varsinkin verratessa kustannuksia Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Kannattaa siis asua jonkun toisen mielestä hieman syrjemmässä vai mitä?

Seutukaupungit ovat usein myös hyvin kulkuyhteyksien varrella, mikä lisää näiden saavutettavuutta. Monia asia meillä voisi tosin olla paremmin. Viitostien ja itäradan kehittäminen ovat sellaisia hankkeita, jotka lisäävät toteutuessaan saavutettavuutta Kainuusta eteläisempään Itä-Suomeen saakka.

Iisalmen kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoite olla Suomen houkuttelevin seutukaupunki. Eri mittarein olemme seutukaupunkien kärkijoukossa. Tavoitteemme toteutuminen on täysin mahdollista, joskin itsestäänselvyytenä sitä ei voi pitää. Kärkisijalle pääseminen vaatii meiltä alueellisia onnistumisia, mutta myös sitä, että kansallisessa kehityspolitiikassa seutukaupungit ja näitä ympäröivät alueet nähtäisiin aidosti voimavaroina.

* Teksti on julkaistu Iisalmi-lehdessä 26.4.2019.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat